sunnuntai 10. lokakuuta 2010

päivitystä

Olipas mielenkiintoiset viime päivät !
Loppuviikolla ei tarvinnut tarttua itse puhelimeen, kun oma mestarimme otti ohjat käsiinsä ja torstai aamupäivänä
soitti Dt:n mestarille, timpurille ja maaurakoitsijalle. Kiitos hänelle, asiat alkoivat luistaa !!!!!!!
Oli helpottava kuulla, että mestarimmekin myönsi ääneen, että ei usko enää riitä ihan tähän aikatauluun.
Useita soittoja päivän aikaan, saatiin jonkinlainen kuvio loppuviikolle.
Meni vain puoli tuntia, niin talolla oli tekijät. Eri väkeä kuin aiemmin, mutta kuitenkin. Seinien levytys jatkui heti, jatkuen lauantai iltapäivään ja valmista tuli. Timpurit sanoivat, että pitäisi olla kolmessa paikassa yhtäaikaa tekemässä. . .
Dt:n mestari ja omamme kävivät rästilistaa lävitse ja saatiin ensiviikolle melkoinen lista töistä, jotka tekevät.
Mm. seinien ulkopuolinen osuus kiinni ja puuttuvat laudoitukset. Yllä olevasta kuvasta näkee
että talon toinen sivu on auki yläosasta. Siihen ei ole ollut mitään syytä, että on jätetty auki, kuin
aikatalulut, eli tekijöiden puute.

Lisäksi sanottiin että tehdään; terassi 14 neliöinen sekä siihen katos ja kaiteet, portaat, takasisäänkäynti katoksineen,
etusisäänkäynti kulkuineen, katos oli nyt saatu tehtyä myös, tähän ei tule vakiomallin mukaista (Hailuoto 153a sisäänkäyntiä, vaan vas.tulee pitkänmallinen luiska ovelle kaiteineen.

Luvattiin myös tehdä kattopanelointi, saunan seinien muuraus ja saunan panelointi.
Kiirettä pitää. Timpurit jotka levyttivät seinät, sanoivat, että eivät itse tule ensi viikolla,
heille tarjottiin kyllä tuota ulkoseinän kiinnipanoa, mutta vastaukseksi sanoivat ei kiitos.

Meille pyrähti talolle myös blogin lukijat, eli erittäin mukava pariskunta ! Terveisiä vain teille ! :)
Oli niin samanlaista heillä rakentamisessa, ja heillä vielä nyt kiireempi aikataulu. :/
Samat tunnot ja kokemukset, mutta palapeli sai taas lisäosia, kun vaihdoimme
kuulumiset ja kokemukset. Kauheasti ei hymyilyttänyt ketään.
Kaikista hupaisinta oli, että mitä meille oli sanottu, niin sama mies oli luvattu heille samanaikaisesti
töihin, mutta tulos oli se, että ei ollut kumpienkaan talolla vaan ihan uutta nostamassa. ;) 

Viikonlopun aikana kuulimme useammalta taholta, että parissa Dt talossa on ongelmia, toisessa pohja ei ole 
tasainen ja kosteudesta haittaa, toisessa seinävilloja kuivatellaan.  
Eräs lukija täällä blogissani jälleen ilahtuu kirjoituksistani. Hän jotenkin kokee ilmeisesti, että olen Dt : tä vastaan, mutta näinhän ei toki ole. Blogilla voi olla monenlaista tarkoitusta, ja jälleen kerran sanottuna;
tämä on kertomus oman talomme rakentamisajasta ja niistä tunnoista, sekä kaikesta muusta mitä 
arjessani koen ja elän. :) Päiväkirja, ja nykypäivänä se on näin julkista jos itse niin haluaa, se taas on lukijan käsissä, haluaako lukea. Jos ei pidä lukemastaan, niin en ymmärrä, miksi kiusaa itseään tulemalla tänne ? ;D






Ensi viikolla on kahdessa naapuritalossamme taloesittely. Kummassakin olemme käyneet jo
kurkkimassa, aivan ihana olla mukana toisten onnessa, kyllä oman kotin rakentaminen on
niin iso asia ihmiselle. 

Tämä klassikko Lokki 70cm pääsee keittiönpöydän ylle. Haaveilin tästä jo pikkulikkana,
ennenkuin mikään buumi osui sisustuksissa jälleen näihin. Valon kajastus on upea 
Lokissa, se on kuin leijuisi ilmassa kevyesti. 

Hain myös edukkaan tasohiomakoneen, jälleen sai työkaluvalikoima lisäystä,
kun meillä niitä ei pahemmin ole ollut. ;) Syynä kiinnostuksen puute... 
Entinen keittiönpöytämme on palannut kierrätyksestä ja saanee uuden pinnan kanteensa.
Tekemättömien pikkuhommien lista on itselläkin melkoinen, muttei kaiken tarvi olla
sisustuksen kanssa valmista muuttoon mennessä, sitä sitten muokkaa asioita kun näkee
huonekalut ja tavarat paikoillaan. Kaksosluonteella mielenvaihtelu näidenkin asioiden suhteen
saa usein vauhdikkaita lentoja. Ikä sanelee kuitenkin jo sen, että hillitympää linjaa mennään
monessa suhteessa, kuin nuorempana. 



                                      

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hyvähän se on, että rehellisesti kerrot teidän projektista, varsinkin kun ei kaikki ole mennyt niinkuin pitää. Ja jos se jotain haittaa (Designtalon palkkalistoilla olevia???) niin oma on ongelmansa. Itsekin kyllä aika avoimesti kirjoitin, kun joitain pikkuongelmia oli Dtalojen kanssa.

Toivottavasti se teidän talo nyt tämän vuoden puolella valmistuu. Mielenkiinnolla seuraan blogiasi vaikka oma Hailuoto valmistui jo puoli vuotta sitten.

-J- kirjoitti...

Hei Misa!

Olen lukenut mielenkiinnolla blogiasi, mutta nyt vasta kirjauduin, joten pääsen laittamaan kommenttia! Meillä on varattuna myös Bölen II alueelta tontti ja D-talo ollaan varmaankin laittamassa...kaikesta huolimatta! En usko että muilla talotehtailla on välttämättä näinä rakennusbuumiaikoina yhtään sen helpompaa! Olimme myös ajatelleet Pohjatöiden urakoitsijaksi Saarelaa, joten oli kiva kuulla kehuja!

Mainitsit muuten että on esittelyjä tällä viikolla naapuritaloissa. Osaatko sanoa missä taloissa? Tai minkä talotehtaiden talot on kyseessä? Niin verkkosivuilta löytynee ajat...

Misa kirjoitti...

Anita; Kyllä se talo taitaa nyt tosiaan valmistua, niin kovan rutistuksen ottaneet nyt ja asiallisesti keskusteltu asioista, vihdoin; niiden oikeilla nimillä. :)
Olemme korostaneet, että toivomme, että asioista puhuttaisiin suoraan. Tänään oli positiivinen meininkin kaikinpuolin Dt:n puolelta tekemisessä ja asioinnissa, keskusteluissa jne. :)

Elviira ; Onnea tontin johdosta tulevaan kakkososioon! Tänään ilta-auringossa maisema oli huikaisevan kaunis Bölessä. Aivan mahtavaa seutua. Kyllä me edelleen uskomme DT:n konseptiin, hiomista siinä kuin muissakin. Mutta mielestämme on hyvä jakaa näitä kokemuksia, itse olemme hyötyneet toisten blogeista ja yhteydenpidoista, joten toivottavasti joku on saanut edes ajatuksenmurun täältä. :)
Varatkaa velj.Saarela ajoissa, koska pojilla on kysyntää ! ;)
Heidän työmoraaliaan ei voi kuin ihailla ja yhteydenpitoa, sekä
asioiden helppoutta. Hintakin kohdallaan ! Ei halpa, ei ylihintainen.

Naapuritaloissa on esittelyt, keskiviikkona Kivihelmentie ?
Muurametalo, ilmoitus lehdessä ehkä huomenna ? Talo on erittäin kiva sisältä !
Lauantain esittelystä oli jo Heikius-talolla ilmoitus,
klo 12-15:ta tulevana lauantaina siis.

Piipahtakaa toistekkin ! :))

-J- kirjoitti...

Juu ehdottomasti on hyvä jakaa rehellisiä komentteja! Oon yrittänytkin bongata kaikki mahdolliset DT-blodit käsiini :) Välikysymys muuten Anitalle: Onko blogisi osoite mikä? Siis jos/kun pidit rakennusaikana blogia..?

Pohjatöistä ja maatöistä sen verran, että tuliko teillä maksamaan kuinka paljon noin suunnilleen?..Ei oo toki pakko kertoa! Oliko teillä sovittuna urakkahinta vai tuntiveloituksen mukaan? Jep, pitänee varata pikimmiten, jos haluaa saada heidät heti kesäkuussa tontille kun saa aloittaa maatyöt :)

Misa kirjoitti...

Elviira ;
Olimme sopineet urakkahinnan,
se on kutakuinkin pitänyt, lopullisia laskuja vielä saa odottaa, ehkä pari laskua vielä tulee.
Räjäyttäjän osuus ei kuulunut tuohon, joten siihen meni eri osuus, samoin
jyrääjäfirmaan.
Saarelan konseptiin kuuluu esim.Dt:n kohdalla lähes kaikki ! :) Ei paljoa tarvi rakentajan maahommissa kyykkiä ;), veljekset hoitavat kaiken..myös autotallin/katoksen pohjan teon näin sovittaessa. Koko katu ihmetteli heidän hyvää työnsä jälkeä, nopeutta ja taitoa.
Luulen, että maaurakointi ja räjäyttely jäävät yhteensä n.20 000e. Tämä on arviosumma. Saattaapi mennä yli vielä, kun on maatäyttöä edessä.
Meillä oli todella peruskalliota tontilla, ja kiviä muutenkin kookkaita, joten paukutella sai..
Mutta sitä ei kannata pelätä, kyllä
se talo seisoo sitten tukevasti kallioisella maastolla. ;)

Unknown kirjoitti...

Elviiralle: hailuoto153.vuodatus.net löytyy blogi.