keskiviikko 29. syyskuuta 2010

tämän päivän saalista

Selvisi taas tänään sellaista, mitä en ole kuunaan osannut kuvitella. :D Tässäpä kuva asianlaidasta :
Elikkäs tapetti oli suurimmassa osissa rullia nurinpäin. Päältäpäin kun katsoi,
näytti, että mitä ihmeen tapettia meille on tullut !?! Kerkesin jo laittaa yhdestä
tehostetapetista ja olohuoneen tapetista kyselyä sisustusvastaavalle Dt:lle.
Hän soitteli heti takaisinpäin ja kehoitti kurkkaamaan tapetteja ihan muovit avaamalla.
En raaskinut kuin vähän kelmuja avata ja raotella ja helpotushan tuo oli, että
tavara oli mitä piti ! :) Hän kertoi, että toisinaan näin sattuu, he saavat tästä reklamaatioita,
mutta itse se oli ensimmäinen kerta, kun tällaiseen törmäsin. Edellisen kotimme lähes kaikki
tapetit olivat Boråsilta, enkä silloin törmännyt moiseen. Sisustusvastaava kyllä itsekkin aprikoi,
mistä moinen johtuu, koska jos taas liikkeeseen menet, siellä tapetit ovat rullissa "oikeinpäin". 

Osa oli ihan kuten normaalisti rullissa on.. :D Tässä esikoisen tehostetapetti.

Muutenkin tuli asioitua Dt:lle päin tänään. Puoliltapäivin puhelin pärähti ja
yllärinä kuljetusliike olisi ollut pudottamassa kodinkoneita parhaillaan talolle.
Sanoin napakasti, että juuri oli sovittu ed.päivänä siitä, että ne eivät tule kuin
vasta to-pe:na. Kuljetusfirman poika siihen nöyrästi, että asia selvä, tuodaan silloin vasta.
Soiteltuamme kuitenkin muutenkin Dt:n työmestarin kanssa, hän tuli melkein lankoja
pitkin, koska oli jo aiemmin tehtaallepäin ollut puheissa, että missään nimessä koneet
eivät saa tulla tuonne suunnallekkaan ennenkuin vk:lla 42 ja niiden asennus on vk:lla 43. :))
Lupasi itse hoitaa asian. Jotta timpureille jää nyt loppuviikosta edes hieman tilaa
tehrä sisälevytykset.... Samalla kertaa oli puhe myös Topin kalusteista, sisustustoimituksen
papereihin oli merkattu kalusteet toimitettaviksi 7.10, mutta kuulemma Topilla on niin ruuhkaista,
että tulevat vasta myöhemmin, mikä on meille hyvä !!! Samalla kyseltiin eteisen pitkästä
seinästä, joka on väärässä linjassa. Siitä saimme tiedon omalta mestariltamme, joka oli
sen kuullut edellisellä kerralla timpureiltamme. Eli koko pitkä seinä tuulikaapista kodinhoitohuoneen
ovelle on väärässä linjassa, se on sisempänä eteis/olohuoneessa, kuin pitäisi. N.jalanmitan verran,
eli teini mittasi sen jalalla, puhutaan n.20cm?:stä. Syy kuulemma se, lattiavalun aikaan on sähkömiehet? 
nostaneet väärään linjaan valusta nousevia putkia. (älkää kysykö mitä ? :))
Joista johtuen timpurit oli pakotettuja vetämään sisärimoitukset sen mukaan, josta johtuu sitten että
seinä on väärässä kohtaa. Noh, etua on meille se, että kaikki kolme makuuhuonetta siis ovat hitusen
isompia. :D Kyseltiin tänään DT:n mestarilta, että onko asialla mitään merkitystä, tuleeko esim. samalla
linjalla olevaan pikkuvessaan mitään haittaa esim.kalusteiden sijoittelun kannalta, ja oliko Topin mittamies
käynyt missävaiheessa. No, eihän meidän Dt:n mestari edes tiennyt koko seinän olevan vinksillään. ;P
Tai niin siis sanoi. Noh, jos ja kun asiasta ei ole kenellekkään haittaa, menee noin. Asialle kun ei voi
mitään tehdä, saa vain kiittää onneaan, että kyseessä oli tuo seinä eikä esim. vastakkainen keittiö-olohuone
seinät. Että tämmöistä. Hieman / hitusen mietitytti, että asia oli vähän niinkuin sivulauseena meidän
omalle mestarille nakattu, ehkä olisi jäänyt meiltä kokonaan pimentoon... ? :) 

Nyt kun katseli päivänvalossa tapetteja, tuli onnistumisen tunne. Näyttävät kivoilta, ja
ehkä ei ihan mennytkään suteen tai saveen. Se sitten on eriasia miltä näyttävät lopulta seinissä ! :D

Loppuviikosta timpurit tulevat levyttämään sisäseinät. Itse menen vielä imuroimaan enimmät pölyt,
mukavampi miesten siellä ahertaa, kun ei kamala pöly leiju jokapuolella. Tänään Dt talolle
lähtee ihan positiivisia ajatuksia, asiat ovat sujuneet mukavasti. 





Ei kommentteja: