palaavat työmaallemme. :(
Tämä viivästyneisyys on ollut tähän saakka kurjinta tässä rakennusprojektissa.
Väliaikaisoveakaan ei ole saatu paikoilleen, ei kuulemma ole laittajia.
Päivät on täytynyt sitten täyttää muulla, kuin talolla käyskentelyyn ;D !
Kiuas on vielä löytymättä, ei vielä ole sattunut vastaan sellaista, joka olisi ollut juuri "se" löytö.
Kävin täällä meillä pari vuotta vanhalla asuntomessualueella käyskentelemässä vanhimman koirani kanssa.
Alueella on Hailuoto 153, ja yritin kurkkia onko siellä tapahtunut ulkopuolella muutoksia, sitten messuvuoden.
Samalla tuli katseltua talojen ulkovaloja, mutta samoja valaisimia näytti olevan, kuin rautakauppojen hyllyillä olen nähnyt. Se mikä pisti silmään oli että paljon oli talojen pihoilla etenkin talojen väleissä olevia pihalaatoituksia heinien ja nurmikon valtaamina. Toisaalta luonnonmukaisen näköistä, toisaalta mietin, mitä järkeä on ollut laittaa laattoja joka nurkkaan pihalla, jos niillä ei sitten ole siellä yhtään mitään virkaa.
Huonolaatuisia kuvia tarjolla, kun mukanani oli tosiaan koirani ja vain kännykän kamera.
Alimmassa kuvassa on juuri valmistumassa oleva kerrostalo alueelle, ja suureksi ihmetykseksi se on vuokratalo ! Melko ihanteellinen asuinpaikka messualueen kupeessa, merenrannalla, kaupungin palvelut kävelymatkan päässä. Vastapäätä on kaunis näkymä, tuo toisiksi alimpana oleva vaaleansininen huvilatyyinen talo, joka ei vieläkään ole mennyt messualueelta kaupaksi, joten on tällä hetkellä vuokrattuna kaupunkimme jääkiekkojoukkueen valmentajalle perheineen. Jäähallin on n.500m päässä ;).
Messualue on edelleen kaunis, varsinkin erilaiset heinät ovat upeita kasvettuaan ja koristamassa teiden varsia.
Kävelyretkestä nautimme sekä minä että chihuni. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti